tiistai 8. heinäkuuta 2014

Vihoviimeiset puhelinoperaattorit

8.7.2014 En minäkään yhtään ihmettele, että kuluttajaviranomaisille tulee enemmän valituksia puhelinoperaattoreista kuin mistään muusta yhteensä. Jouduin siis vähän yli kolme viikkoa sitten ostamaan uuden puhelimen, kun vanha tavispuhelin meni lopullisesti epäkuntoon. Uusi älypuhelin toimii kyllä sinänsä hyvin ja on erinomainen laite. Mutta ennen kuin kaikki operaattorin (en vaihtanut operaattoria) yhteydet ja niihin kuuluvat toiminnot sai kuntoon, vaivan, palvelupisteessä käyntien ja asiakaspalveluun jonottamisen aika ja hinta olivat hävyttömällä tasolla. Palvelun ystävällisyyttä ei voi moittia, mutta osaamisen, operaattorin sisäisen tiedonkulun (kun eivät edes päivitä omaa vikakarttaansa) ja asioiden hoitumisen tasoa on pakko moittia sitäkin enemmän. Kaksi viikkoa jatkuvaa vääntöä. Se on kohtuutonta! Nyt on vähän tasaantunut. En jaksa ja viitsi ryhtyä kertomaan kaikista yksityiskohdista ja vaiheista. Ne ovatkin sinänsä sivuseikka. Pieni googletus sekin näyttää kuinka yleistä tällainen tosiaan on.

Sitä paitsi, miten ihmeessä tavanomaisen seniorikansalaisen oletetaan pärjäävän näiden laitteiden ja operaattoreiden viidakossa, kun vuosikymmenien jonkinlaisesta tietokonenörtin taustastani huolimatta tämä on näin vaikeata?


8.7.2014 Ilkka Virtanen: Yhden seniorikansalaisen ongelmat poistuivat, kun kolmisen vuotta sitten vaihdoin operaattorin dna:sta (Lapissa ongelmia heikon kentän kanssa, ulkomailla ongelmia puheluiden vastaanottamisessa) Soneraan. En väitä, että tästä olisi vedettävissä jotain yleisiä johtopäätöksiä tai edes omassa tapauksessani olisi olemassa pitäviä kausaaliyhteyksiä, mutta näin nyt vaan on ollut viime vuodet.

8.7.2014 Timo Salmi: Minulla ne puhelimen ongelmat ovat puolestaan olleet Elisa / Saunalahden kanssa. Useampaankin otteeseen. Tabletissa sen sijaan on dna (3g), joka ei ole (kop, kop) pahemmin aiheuttanut ongelmia.

9.7.2014 Jatkan tähän vielä operaattoreiden liittymien mietteitäni. Kun dna on tabletissa toiminut meillä toistaiseksi ongelmitta keskeisissä paikoissa Helsingissä, Vaasassa ja mökillä (joka on kaiken lisäksi korvessa, saaressa), siihen ei kannata minun mennä sorkkimaan. On totta, että Lapissa dna tabletti on tahmea, mutta WiFi mahdollisuus korjaa paljon. Ulkomailla ei muuta sen kanssa kuin WiFiä käytetäkään. Sen sijaan, seuraavan kerran jos ja kun tulee taas ongelmia ja sähellystä Elisa / Saunalahden kanssa, harkitsen kertomasi perusteella vakavasti liittymän vaihtoa pois Elisan puljusta, nimenomaan Telia/Soneraan. Eipä niitä vaihtoehtoja niin paljoa ole. Pidän joka tapauksessa mielelläni eri liittymät puhelimessa ja tabletissa (joka sekin toimii tarvittaessa puhelimena) ihan toimivuusvarmuuden lisäämiseksi.

3.9.2014 Kirjoiteltiin kollega Ilkka Virtasen kanssa taannoin vertaillen kuuluvuuden ongelmista Lapissa eri operaattoreilla. Vastaavaan, varsin odotettavissa olleen tilanteen olen todennut Elisan 4g kuuluvuudesta ja tehosta uudella puhelimellani. Vanhassa Vaasassa sijaitsemme niin kentän rajalla, että 4g toimii vain osassa asuntoa, parhaassa sijainnissa ihan kohtuunopeuksin. Koillisen puoleisissa huoneissa ei toimi ollenkaan tai korkeintaan satunnaisesti. 3g on ollut koko ajan ok. Toisaalta Haagassa saan hyvän 4g signaalin ja hyvät nopeudet ympäri lukaalia. Kävin eilen Vaasan keskustassa ja katselin pizzaa odotellessani ja vähän muuallakin sisällä signaalia ja nopeuksia. Vaikuttavaa. Vahva signaali, nopeudet niin alas kuin ylöskin aivan tapissa keskellä arki-iltapäivää. Eiväthän nuo katveet mitään uutta ole. Mielenkiintoista kuitenkin todeta ja tietysti hyvä tietää mistä ja missä. Sen tämä aikakin kertoo, että jos käyttää puhelinta / tablettia mobiilina WiFi asemana, kannattaa kokeilla toimivimmat sijainnit.

Asiasta samaan, eilen Elisan 4g meni valtakunnallisesti epäkuntoon. Tänään 3.9.2014 "Häiriöitä esiintyy 2G-, 3G- ja 4G-verkoissa" (mitä muita mobiilina sitten on?) Ja, kuten tavallista, "Olemme pahoillamme häiriön aiheuttamasta haitasta Elisan ja Saunalahden asiakkaille". Just, joo.

6.3.2015 Taas noita mietteitäni verkkoyhteyksistä ja puhelimista, hieman eri sanoin toistettuna. Tuli jokin aika sitten kirjoitettua Facebookiin, että kun vihdoin pääsi eroon lankapuhelimesta, kännykän laturi pitää olla vähän väliä kiinni stöpselissä (tai ulkoisessa latausakussani). Mitä mobiilia tämä tällainen oikein on? Niinpä netti onkin täynnään mitä erilaisinta virransäästämisen jippoa. Esimerkiksi WiFi kehotetaan ottamaan pois päältä akun keston lisäämiseksi. Ei muuten pidä välttämättä ollenkaan paikkaansa. Meillä kotona Vaasassa on Elisalla volatiili, ärsyttävä katve. Silloin kun linja on huono (jopa sää vaikuttaa, kun ollaan rajoilla) ja vielä 4g päällä nettiyhteyttä varten, virran kulutus on melkoinen. Nimittäin, mitä huonompi linja, sen enemmän tehoa puhelinhan laittaa kehiin. Kun WiFi:n kääntää päälle tällaisessa tilanteessa virran säästö on näköjään niin ratkaisevasti suurempi kuin lisäkulutus, että WiFi:ä kannattaa pitää jatkuvasti päällä. Akun kesto lisääntyy huomattavasti. Katve meillä koskee muuten vain Elisaa, ei DNAta, joka on tableteissa. Se toimii hyvin ja lisäksi varsin tasalaatuisesti. Toisaalta, esimerkiksi Helsingissä Elisan mobiili nettiyhteys on toiminut meillä aivan eriomaisen vauhdikkaasti. P.S. Aikeissa on muutoinkin ollut hankkia retkiakku, joka latautuu aurinkokennolla. Näin sellaisen viime kesänä Helsingissä. Se on aika pieni, joten sen voi roikostaa reppuun tai pyörän laukkuun.

bitly linkki tähän sivuun http://bit.ly/1j9vgcw

Ei kommentteja: